Olemme kaikki lukeneet uutisia siitä, miten pandemia pakotti kansakunnan tekemään digiloikan: oppimaan etäkokoustamisen ja käyttämään verkkokauppoja. Kuinka hyvin tämä on lopulta onnistunut? Ovatko palvelut olleet riittävän saavutettavia siihen, että kaikki ovat pystyneet käyttämään niitä? Näin kysyy Petteri Alinikula.
Ensimmäinen ajatukseni on, että kaikista verkkopalveluista juuri verkkokaupat ovat varmasti kaikkein saavutettavimpia. Liiketoiminnan logiikka saavutettaville verkkokaupoille on niin ilmiselvä: tekemällä saavutettavampia palveluita laajempi asiakaskunta pystyy ostamaan kaupan tuotteita tai palveluita – ja kassaan virtaa rahaa.
Mutta plääh! Näin ei näyttäisi muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta olevan. Miten se mahdollista? Eivätkö uudet asiakkaat ja kassavirran kasvattaminen kiinnosta? Eikö verkkokauppojen suunnittelussa kenellekään ole tullut mieleen, että saavutettavuudesta eniten hyötyvät asiakkaat, esimerkiksi ikäihmiset ja toimintarajoitteiset, saattaisivat tarvita näitä etäpalveluita eniten.
Eivätkö uudet asiakkaat ja kassavirran kasvattaminen kiinnosta?
Sokeat kollegani ovat sanoneet, että kyllä he käyttäisivät ruokaostoksiin verkkokauppoja, jos ne vaan toimisivat. Yhdessä palvelussa ruudunlukija-apuohjelmaa käyttävä kollegani pystyi ostamaan kerralla vain yhden tomaatin. Tai vaatteita myytävästä verkkokaupasta pystyi ostamaan pipon, mutta minkäänlaista kuvausta pipon ulkonäöstä, koosta tai väristä ei ruudunlukijan kautta välittynyt. Yritä nyt siinä sitten shoppailla!
Saavutettavuutta, oikeasti
Kun pandemian aiheuttama kysyntäpiikki ei näköjään saanut aikaiseksi mitään merkittävää saavutettavuusloikkaa verkkokaupoille, niin pitää toivoa, että tuleva eurooppalaiseen esteettömyysdirektiiviin perustuvan kansallinen lainsäädäntö kirittää verkkokauppojen ylläpitäjiä vaatimaan toimittajiltaan saavutettavuutta. Ja, että ohjelmistokehittäjät osaavat etsiä apua saavutettavuuden asiantuntijoilta.
Verkkokaupan tekeminen saavutettavaksi on lopulta suoraviivaista. Kun saavutettavuus huomioidaan palvelun kehityksessä alusta asti, ovat lisäkustannukset hyvin pienet ja lopputulos on toimiva ja esteettisesti tyylikäs. Vaatimukset ovat selkeät ja suoraviivaiset ja niistä on olemassa selkeä ohjeisto: WCAG 2.1.
Palvelun ulkoasussa on huomioitava joitain vaatimuksia, kuten vaikkapa riittävät kontrastit värimaailmaan. Palvelun rakenteen ja navigaation on oltava yhdenmukainen ja selkeä, ja kaikki toiminnallisuus ja sisältö on oltava saavutettavissa, ymmärrettävissä ja mukavasti käytettävissä myös näppäimistöllä ja apuvälineillä, kuten ruudunlukijalla. Tästä siis vinkit, mistä lähteä liikkeelle!
Avaavan asiantuntijoilta saat myös yksityiskohtaisempaa konsultointia tai jo olemassa olevan verkkokauppasi saavutettavuusarvioinnin. Ota yhteyttä myyntiimme ja selvitetään, mitä juuri sinun verkkokauppasi tarvitsisi!
PS. Mietityttääkö kivijalkaliikkeesi esteettömyys? Avaavan asiantuntijoilta voit saada konsultointia ja koulutusta myös siihen, miten erilaiset asiakkaat huomioidaan tasavertaisesti reaalimaailmassa digimaailman lisäksi.