Tillgänglighets direktivet är här

Få människor vet att Europeiska unionens tillgänglighetsdirektiv redan har trätt i kraft. Den anger gemensamma tillgänglighetsstandarder för viktiga tjänster och produkter. Direktivet gäller både offentliga och privata tjänsteleverantörer.

Viime vuosi oli monella tapaa kummallinen ja ikimuistoinen vuosi.  Saavutettavuuden osalta velvoittavuus julkisen sektorin verkkopalveluissa tuli voimaan, ja sen seurauksena auditointeja ja koulutuksia riitti alan asiantuntijoilla.  Vaikka pahimmasta on selvitty, tekemistä julkisen sektorin verkkopalveluissa riittää vielä tuleviksi vuosiksikin. Ja samalla horisontissa siintää jo seuraava lainsäädäntö, joka pohjautuu EU:n direktiiviin European Accessibility Act: Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi tuotteiden ja palvelujen esteettömyysvaatimuksia koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä. Direktiiville annettiin aikanaan silloisessa liikenne- ja viestintäministeriön esteettömyystyöryhmässä kutsumanimeksi esteettömyysdirektiivi.

Esteettömyysdirektiivi paljastaa jotain oleellista EU:n lainsäädännöstä. Selkeästi tämän direktiivi on valmistellut eri porukka kuin saavutettavuusdirektiivin. Sen seurauksena siinä ei mielestäni täysimääräisesti hyödynnetä sitä, mitä viime vuosina on saavutettavuusdirektiivistä ja siihen pohjautuvasta kansallisesta lainsäädännöstä opittu.

Esteettömyysdirektiivin perusteluissa todetaan ylevästi, että direktiivi yhdenmukaistaa esteettömyysvaatimuksia ja toimintatapoja EU:n jäsenvaltioiden kesken ja siten direktiivillä haetaan kustannussäästöjä yrityksille. Toisaalta direktiivin tavoitteena on pitää ihmiset pitempään töissä ja veronmaksajina.

Lainsäädännön piiriin kuuluu laitteita, erityisesti yleiskäyttöiset tietokonelaitteet sekä älypuhelimet, ja älytelevisiot. Tai tarkemmin sanottuna kuluttajapäätelaitteet, joissa on puhelinpalveluihin ja audiovisuaalisiin mediapalveluihin liittyvä kehittynyt tietojenkäsittelykapasiteetti.  Näiden osalta laki ei tuone mitään mullistavaa, sillä tietokone- ja mobiililaitteet on tehty esteettömiksi ja saavutettaviksi jo USA:n markkinoita varten.

Erityisen kiinnostava laiteryhmä ovat itsepalvelupääteperiaatteella toimivat pankkiautomaatit, matkalippuautomaatit ja lähtöselvitysautomaatit. Niissä toiminnan tulee olla sekä esteetöntä että saavutettavaa. Siinäpä on haastetta kerrakseen. Jatkossa siis esimerkiksi kaikista lippuautomaateista pitäisi sitten löytyä puhuva moodi! Osaamismielessä tämä on myös haastavaa, sillä yrityksiä, jotka voivat auttaa laitevalmistajia sekä esteettömyys- että saavutettavuushaasteissa ei ole Avaavan lisäksi Suomessa eikä Euroopassakaan montaa.

Lain muotoilu on vanhahtava siinä, että on tarkkaan lueteltu tämän päivän laitekategorioita. Lain tullessa voimaan meillä on enemmän ja enemmän uusia laitteita ja esimerkiksi pienet älykkäät laitteet, ns. ”Internet of Things”, valtaavat alaa kodeissa ja työpaikoilla.

Direktiivi kattaa myös erilaisia välttämättömyyspalveluita, esim. puhelinpalvelut, audiovisuaaliset mediapalvelut (mm. suoratoistopalvelut), pankkipalvelut, e-kirjat, ja verkkokaupat sekä liikenteen käyttöliittymät, joilla suunnitellaan matka, hankitaan matkaliput, seurataan matkan edistymistä ja tiedotetaan muutoksista.

Vaatimus verkkopalveluiden saavutettavuudesta laajentaa saavutettavuusvaatimukset yksityiselle sektorille hyvin laajalti. Ja verkkokaupoista voi jo nopealla vilkaisulla huomata, etteivät ne pääsääntöisesti ole mitenkään saavutettavia.

Varsinaiset esteettömyys- ja saavutettavuusvaatimukset on esitetty yleisinä tavoitteina liitteissä ja direktiivissä mainitaan, että on olemassa yleisiä standardeja, joita seuraamalla vaatimukset voidaan täyttää. Jos sopivia standardeja ei ole, Komissiolla on mahdollisuus säätää tarkemmat vaatimukset. Todennäköisesti standardi EN 301 549 on paras dokumentti, johon olisi hyvä viitata tai esittää vaatimukset yksityiskodiltaan samalla tasolla kuin em. standardissa.  Kun direktiivi julkaistiin, keskustelua herätti se, että onko jokaisen tuotteen sovittava kaikille asiakkaille vai voisiko ajatella tuoteportfoliota, josta kaikille löytyy sopiva tuote.

Tuotteen ja palvelun saavutettavuus ja esteettömyys riippuu usein muista tuotteista ja palveluista, joten on mielenkiintoista nähdä, miten kansallisessa lainsäädännössä huomioidaan koko toiminnallisuuteen vaikuttava ekosysteemi ja miten kunkin toimijan vaatimukset rajoitetaan niihin ominaisuuksiin, joihin voi vaikuttaa. Esteettömyyden ja saavutettavuuden toteutuminen täydellisesti on hyvin vaikeaa jollei mahdotonta. Niinpä kansallisen lainsäädännön tulee pyrkiä kannustamaan ratkaisuja, jotka parhaalla mahdollisella tavalla edistävät laitteen tai palvelun saavutettavuutta ja esteettömyyttä.

Esteettömyysdirektiivi ei ainoastaan laajenna esteettömyys- ja saavutettavuusvaatimusten sovellusaloja vaan asettaa laajasti toiminnallisia vaatimuksia yrityksille. Tuotteiden valmistajien vastuulla on suunnitella ja valmistaa vaatimukset täyttäviä tuotteita, sekä tehdä itsearviointi vaatimusten täyttymisestä. Itsearviointi tulee osaksi CE-merkintää. Maahantuojat ja jakelijat ovat vastuussa, että heidän tuotteensa on suunniteltu ja valmistettu vaatimusten mukaisesti ja siitä on tarvittava dokumentointi. Palvelupuolella on vastaavasti suunniteltava esteettömyys- ja saavutettavuusvaatimukset täyttäviä palveluita ja arvioitava ja dokumentoitava vaatimusten täyttyminen. Lisäksi kunkin toimijan on pidettävä kirjaa valituksista.

Kussakin jäsenvaltiossa nimetään valvova viranomainen, jolle esteettömyysvaatimuksiin ja valituksiin liittyvä dokumentaatio on pyynnöstä esitettävä. Yritysten tulee myös paljastaa, miltä yritykseltä esteellinen tuote tai palvelu on heille toimitettu. Joitain poikkeuksia sallitaan (kohtuuton kustannus, tuotteen tarkoituksen muuttuminen, mikroyritys), mutta näissäkin tapauksissa yrityksellä on velvoite raportoida valvovalle viranomaiselle, millä perusteella on tehty poikkeus esteettömyysvaatimuksista. Valvova viranomainen myös seuraa, että valvonnassa havaitut puutteet korjataan ja tarvittaessa vaatii tuotteen tai palvelun vetoa pois markkinoilta.

Vaarana tässä systeemissä on se, että koko hommasta tulee raskas ja byrokraattinen. Tällöin yritykset pyrkivät vain tekemään välttämättömät minimitoimenpiteet, eikä energiaa ja intoa löydy esteettömyys- ja saavutettavuusalueen innovaatioihin. Paljon on siis vielä selvitettävää, mutta kello tikittää. Suomalaisen lainsäädännön on oltava voimassa viimeistään 28.6.2021 ja lain velvoittavuus alkaa 28.6.2025. Toivottavasti yritykset ja organisaatiot heräävät tähänkin ja taas kerran tulisi muistaa, että ei näitä uudistuksia lainsäädäntöä varten tehdä vaan ihmisiä. Lopulta ei ole kysymys juridisesta eikä taloudellisesta intressistä vaan ihmisoikeuksien toteutumisesta.

Petteri Alinikula