1. Startsida
  2.  » 
  3. Nyheter
  4.  » Sokeus ei estä interreilausta

Sokeus ei estä interreilausta

Azra Tayyebi Grazin kattojen yläpuolella.

Avaavan johtava saavutettavuusasiantuntija Azra Tayyebi toteutti viime kesänä pitkään haaveilemansa ja suunnittelemansa unelman Interrail-matkasta yksin halki Euroopan. Erityisen matkasta ja sen vaiheista teki Azran sokeus. Se ei estänyt rohkeaa matkailijaa, vaan suorastaan lisäsi seikkailunhaluja.

Ennen kuin globaali reissaaminen kaukomailla yleistyi, oli interreilaaminen suosittu reppumatkailun muoto. Vaikka sillä ei enää ole samanlaista maagista asemaa, interreilaaminen ei ole kadonnut minnekään. Edelleen moni haaveilee, suunnittelee ja myös toteuttaa oman junamatkailuun perustuvan seikkailunsa harva se vuosi.

Erilaiset ympäristöt, junien vaihtaminen, kaupunkien äänet, alati vaihtuvat maisemat ja uudet kokemukset ovat rautateiden välityksellä saavutettavissa, eikä seikkailuntuntu ole aiheen ympäriltä hävinnyt.

Mutta kuinka interreilaaminen voisi onnistua kokonaan sokealta, ja vieläpä yksin matkatessa? Ilmeisen hyvin, kun asiaa tiedustelee Azra Tayyebilta, joka työskentelee Avaavan johtavana saavutettavuusasiantuntijana.

Rohkeasti reissuun

”Päivää ennen juhannusaattoa lähdin laivalla Turusta kohti Tukholmaa. Varhain aamulla olisin Ruotsissa, josta siirtyisin junaan”, Azra aloittaa matkansa kertauksen.

”Olin matkustanut laivalla aikaisemminkin, mutta en koskaan yksin. Sain laivayhtiöltä asianmukaisesti avustuspalvelua ja saattajan hyttiini asti. Kaikille oli kuitenkin hieman yllätys, että olin sokeana matkassa omin päin. Ilmassa oli pientä epätietoisuutta siitä, kuinka pitäisi toimia. Se ilmeni niin, että he luulivat minun jäävän hyttiin ja sanoivat sitten noutavani minut aamulla”, Azra kertoo.

”Mutta minäpä en jäänyt hyttiin vaan halusin heti lähteä tutkimaan, mitä laivalla tapahtuu. Olin selvittänyt etukäteen netistä, mitä oli tarjolla. Löysin hyvän grilliravintolan ja jäin myös kuuntelemaan musiikkia viereiseen pianobaariin. Löytääkseni takaisin hyttiin olin valmistautunut laskemalla etukäteen askelten ja ovien lukumäärän sekä suunnat. Se oli matkani ensimmäinen haaste. Pääsin takaisin hyttiini ja olin onnistunut! Olin niin iloinen, että laitoin saman tien ääniviestin kaverilleni”, Azra riemuitsee.

Azra löysi pianobaarin heti laivamatkalla ja matkan varrella tuli muitakin pianoja vastaan.

Seikkailu jatkui heti seuraavana aamuna.

”Tiesin, että laiva saapuu Tukholmaan hyvin aikaisin, joten olin varannut läheisestä hotellista itselleni aamiaisen. Siirtyminen ei onnistunut kuitenkaan helposti, koska sataman ja hotellin väliin oli putkahtanut tietyö ja eksyin hieman. Aamuvarhaisella ei ollut juurikaan vastaantulijoita, joilta olisi voinut kysyä apua. Onneksi apunani olivat Google Maps ja näkövammaisten elämää helpottava Blindsquare GPS-sovellus. Matkani aamiaiselle kesti 45 minuuttia. Ja kyllä kahvi maistui sen jälkeen hyvältä!”

Junamatkailu on sujuvaa, jos näkee

Interrail-lipun ostaminen oli hankalaa. Palvelu on kansainvälinen ja sen nettisivut Azran mukaan lähes mahdottomat käyttää ruudunlukijalla. Avustajaa tarvittiin lipun ostamiseen. Lisäksi suureen osaan junista piti etukäteen varata paikat, vaikka Interrail-passi olikin. Paikkojen varaaminen oli niin ikään vaikeaa ja osittain mahdotonta.

“Hauskinta ja osuvinta junalla matkatessa oli huomata ihmisten reaktiot, kun huomasivat minun olevani sokea”, Azra kertoo

Tukholmasta Azra matkasi junalla kohteenaan Malmö. Sieltä olisi vaihto seuraavaan junaan, joka veisi Berliiniin. Hän oli tutkinut, että Tukholmasta olisi päässyt myös suoralla junayhteydellä, mutta se vaihtoehto oli jo täyteen buukattu.

”Hauskinta ja osuvinta reissussa oli huomata ihmisten reaktiot, kun huomasivat minun olevani sokea. Osa oli hämmästyneitä siitä, kun minulla ei ollut matkassani avustajia tai muuta apua, kuten koiraa,” Azra kertailee ja muistelee samalla aikaa, kun muutti Suomeen ja Joensuuhun.

“Sokean elämä aina täynnä yllätyksiä”

”Olen elämäni aikana eksynyt niin monta kertaa. Joensuun opin kirjaimellisesti kantapään kautta. Kun sitten muutin Helsinkiin, sain vihdoin oikeuden käyttää avustajia. Byrokratia kesti kuitenkin puolisen vuotta, jona aikana ehdin oppia paikat ja kulkemaan itsenäisesti”, hän kertoo.

Vaikka nykyisin Azralla on avustajia ja paljon muutakin apua, on sokean elämä aina täynnä yllätyksiä. Seuraavana päivänä on voinut tutun bussireitin varrelle tulla tietyö tai matkareitti vaihtua. Sellainen vaikuttaa kaikkeen – rutiinit rakoilevat ja reitti menee uusiksi.

”Koska arki tuntuu välillä melkoiselta seikkailulta, en kokenut interreilaamistakaan niin isona haasteena, pikemminkin kivana seikkailuna”, sanoo Azra jälkikäteen.

Tosiasiassa reilaaminen voi olla näkevällekin melkoista seikkailua ruuhkaisilla ja sokkeloisilla rautatieasemilla, joissa puolisekavat kuulutukset seuraavat toisiaan, junat ovat myöhässä ja lähtöraiteet vaihtuvat lennossa.

”Minulle liikkuminen ylipäätään ei ole yksinkertaista, joten lähden aina siitä”, hän toteaa.

Strategiakseen Azra on valinnut ajan.

”Varaan aina kaikkiin vaihtoihin aikaa, jotta voin rauhassa eksyä. Interrail-reissullani normaaleihin vaihtoihin varasin tunnista kahteen. Jos liikenneväline vaihtui, jätin vaihtoväliksi jopa 7–8 tuntia. Sellainen vähentää stressiä.”

Elämyksiä Grazissa ja vähän muuallakin

Berliinistä Azra matkusti Dresdenin lähelle Chemnitziin, jossa hänen siskonsa opiskelee. Sieltä hän siirtyi Prahan kautta kohti Itävaltaa kohteenaan taidekaupunki Graz, jossa on paljon katu- ja kaupunkitaidetta ja mielenkiintoisia museoita. Siellä hän vietti monta elämyksellistä päivää. Yksi kokemuksista jäi erityisesti mieleen.

”Grazin taidemuseossa oli inklusiivinen ja immersiivinen näyttely, joka oli suunnattu erityisesti näkövammaisille. Se perustui värikompassiin. Jokaiselle värille oli määritelty erilaiset materiaalit ja teoksiin sai koskea. Se oli hyvin mielenkiintoista”, kuvailee Azra.

”Itse olen ehkä enemmän ääni-ihminen ja hahmotan asiat ja paikat äänen avulla. Mutta osalle näkövammaisia se voi olla juuri päinvastoin ja kosketus on se tärkein.”

Grazista Azra siirtyi paluumatkalle Wieniin ja sieltä toisella junalla suuntana Hampuri, jossa oli vaihto Kööpenhaminaan ja sieltä suoraan Tukholmaan. Jälleen oli vuorossa laivamatka, joka vaihtui Turussa Espooseen menevään junaan ja lopulta taksiin, joka vei kotiin.

“Lähes kaikki mahdolliset liikkumavälineet tuli siis käytettyä”, Azra nauraa.

Jälkikäteen kuulostaa huikealta, mutta aivan kommelluksitta ei selvitty.

Junamatkoista ei ihan kommelluksitta selvitty, mutta aina perille päästiin.

”Välillä konduktöörit eivät osanneet englantia ja lipun löytäminen kännykän sovelluksesta tarvitsi kanssamatkustajan apua. Jossakin vaiheessa puhelin ilmoitti tervetulotoivotuksen Lichtensteiniin, vaikka suunnan piti olla kokonaan toinen.

Käteisen käyttö niin ikään aiheutti yllättäviä tilanteita. Samoin se, ettei yhdessäkään junassa ollut matkan aikana istuimissa kohonumeroita. Mutta sen vakavampia murheita ei osunut kohdalle.

Uusin seikkailuihin

Azra muistaa kehua myös toista GPS-pohjaista, Moovit-nimistä sovellusta. Sen avulla busseissa ja raitiovainuissa matkaaminen helpottuu, koska sovellus kertoo milloin olisi seuraava pysäkki ja koska seuraava väline on tulossa.

Seuraava matkakin sykkii jo mielessä. Sitä on omiaan rohkaisemaan onnistunut Interrail-kokemus. Se huipentui melkoiseen adrenaliinimyrsksyyn.

”Kun vihdoin pääsin kotiin, olin niin tohkeissani, etten pystynyt edes nukkumaan omalla sängylläni. Virittelin terassilleni teltan ja nukuin siellä seuraavat pari yötä ja päätin, että seuraavaksi haluan kokea junan Pariisista Lontooseen. Toinen vaihtoehto olisi telttailla pitkin Ruotsia.”

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa matkakertomusta!

Blogg arkiv