Avaavan nelijalkaiset ammattilaiset opaskoira Helmi ja avustajakoira Niilo kertovat työstään ja arjestaan Instagramissa @avaavan_apurit -tilillä. Apureiden avulla pääsee tutustumaan esteettömyyteen, saavutettavuuteen sekä Avaavan muihin ammattilaisiin. Mukana on totta kai myös koiramaisia pohdintoja elämästä ja rapsutuksista.
Helmi ja Niilo ovat työuriensa aikana tehneet lukuisia havaintoja saavutettavuudesta ja esteettömyydestä niin meillä kuin maailmallakin. Niilo on asunut ja työskennellyt työparinsa Elinan kanssa Skotlannissa, joten välillä Niilo tarjoaakin kansainvälistä näkemystä asioihin. Niilolla on myös paljon ajatuksia päiväunista sekä palloista, joten nekin saattavat päästä esille silloin tällöin.
Helmi puolestaan työskentelee Azran kanssa, ja yhdessä he muun muassa urheilevat ja matkustelevat. Helmillä on siis paljon tarinoita kerrottavanaan aina talviurheilusta junamatkoihin! Helmikin arvostaa hyviä päiväunia, mutta hänellä on mielipiteitä myös porkkanoista ja pehmoleluista.
Pääasiassa Niilo ja Helmi kuitenkin kertovat elämästään työparinsa rinnalla arjen pyörteissä. Tarinoissa vilahtelevat pyörätuolit, valkoiset kepit, portaat ja rampit, opasteet, mobiilisovellukset ja nettisivut. Niitä katsotaan todellisen asiantuntijan silmin välillä ihmetellen ja välillä ihaillen. Tervetuloa mukaan seuraamaan!”