1. Etusivu
  2.  » 
  3. Ajankohtaista
  4.  » Tunnettu omista kengistään

Tunnettu omista kengistään

Avaava on työyhteisö, jossa huipputiimi palvelee asiakkaitaan ja tekee unelmatyötään.

Tunnettu hokema suutarin lapsen kengistä tai kengättömyydestä ei pidä ainakaan Avaavan kohdalla paikkaansa. Koetamme nimittäin noudattaa omia oppejamme myös omissa käytännöissämme. Avaavan kotisivut ovat saavutettavat, Avaavan toimisto on mahdollisimman esteetön ja Avaavan työntekijät edustavat mahdollisimman pitkälle monimuotoisuutta. Me Avaavassa olemme ylpeitä siitä, että monimuotoisuus on joka päivä läsnä ja yhdenvertaisuus toimii käytännössä.

Monimuotoinen työyhteisö

Avaavalaiset kokevat tekevänsä unelmatyötään. Yrityksen missio eli tehtävä on merkityksellinen ja kaikkia koskettava. Sen puolesta työskentelee kokonainen huipputiimi. Avaavassa on mitä erilaisempia osaajia, kuten tekniikan ja biologian tohtoreita, muotoilijoita, sisustusarkkitehti ja graafikko. Lisäksi löytyy valtio-, kauppa-, kognitio- ja kasvatustieteilijöitä sekä tietojenkäsittelytieteen ammattilaisia.

Avaavan tiimi on myös kansainvälinen. Työntekijämme edustavat neljää eri kansallisuutta. Myös ikähaitari on melkoinen, se vaihteleekin parikymppisestä lähes kahdeksankymppiseen. Tärkeintä tiimissämme on käyttäjän näkökulma. Avaavan tiimistä löytyy eri tavoilla liikkumis- ja toimimisesteisiä työntekijöitä. Näin asiantuntijuutemme, mielipiteemme ja löydöksemme, koko Design for all -ajatus, ovat myös omakohtaisesti koettua.

Avaavan työyhteisössä ei ole vain ihmisiä, vaan myös ihmisen parhaita ystäviä eli koiria. Avustajakoira Niilo ja opaskoita Helmi muodostavat tiimin, jota kutsumme Avaavan apureiksi.

Koulutamme ja konsultoimme

Avaavan ykkösasioita ovat esteettömyys ja saavutettavuus. Näiden ympärille asiantuntemuksemme perustuu. Esteettömyyden ja saavutettavuuden osalta Avaavan asiantuntijat ovat pidettyjä puhujia ja kysyttyjä kouluttajia. Asiantuntijoidemme esiintymisiin ja haastatteluihin voit törmätä useissa medioissa ja tapahtumissa.

Avaavan yhtenä tehtävänä on myös uudistaa ammattilaisten ajattelua ja syventää organisaatioiden palvelukäsitystä. Monesti vaikuttaminen on tehokasta kuulumalla alan keskeisiin verkostoihin ja järjestöihin. Avaava onkin ollut aktiivinen toimija sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

Avaava-henki

Työ merkityksellisten asioiden parissa ei ole aina helppoa. Monet työhömme ja sisältöihimme liittyvistä asioista ovat uusia ja osin outojakin. Siksi niille on pitänyt raivata reittiä, joka ei aina ole ollut ihan mutkaton. Yli kymmenen vuotta kestänyt matkamme on ollut rikas ja katsommekin sitä nöyryydellä, mutta samalla ylpeydellä. Avaavalaiset ovat oppineet ja kehittyneet valtavasti erilaisten haasteiden ja hankkeiden kautta.

Meille avaavalaisille on tärkeää saada tehdä maailmasta parempi paikka, se vaatii ripauksen intohimoa ja aitoa halua muuttaa maailmaa. Olemme kuulleet, että meillä on erityinen Avaava-henki, ja sekös kuulostaa upealta. Siitä on kiittäminen asiakkaitamme ja työntekijöitämme, jotka jaksavat sitä aktiivisesti ylläpitää.

Tarvitsetko apua esteettömyyteen tai saavutettavuuteen liittyvissä asioissa? Avaavan tiimi on sinua varten. Kuuntelemme haasteesi ja otamme asiasi vakavasti. Tehdään yhdessä yhteiskunnastamme yhdenvertainen, toimiva ja välittävä. Soita tai meilaa Terhille ja jutellaan lisää! terhi.tamminen@avaava.fi / 045 135 8932

Blogiarkisto