Inklusiivisuus on jo monelle tuttu sana. Siihen törmää yhä useammin ja hyvä niin. Inklusiivisuus on silti vähintään yhtä monelle myös outo sana ja käsite, joka pitää sisällään lukuisia vaihtelevia piirteitä. Tärkeintä on ymmärtää, että inklusiivisuus on kokonaisvaltainen ajattelutapa, kirjoittaa Avaavan toimitusjohtaja Terhi Tamminen.
Inklusiivisuus tarkoittaa kaiken kattavuutta ja monimuotoisuuden huomioimista kaikessa inhimillisessä toiminnassa. Inklusiivisuuden keskeisin idea on nähdä ihmiset yksilöinä, joilla on yhtenäiset mahdollisuudet saavuttaa asioita erilaisista lähtökohdista riippumatta.
Ihmisillä voi olla lukuisia ominaisuuksia, joista monet saattavat liittyä esimerkiksi vammaan tai lähtökohdiltaan erilaiseen kulttuuriin. Siksi kaikessa suunnittelutyössä tulisi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa huomioida ihmisten mitä erilaisemmat tarpeet: ovatko rakennetut tilat esteettömiä, ovatko digitaaliset palvelut saavutettavia ja löytyykö opastavia ohjeita riittävästi ja ymmärrettävästi. Lisätietoa esteettömyydestä ja saavutettavuudesta löytyy täältä Avaavan kotisivuilta.
Inklusiivisuus vai design for all?
Eräiden arvioiden mukaan jokainen on elämästään noin 40 prosentin verran jollakin tavoin toimimis- tai liikkumisesteinen. Se tarkoittaa keskimääräisen iän kohdalla 32,5 vuotta elämästä. Usein esteettömien ja saavutettavien palvelujen käyttäjiksi ajatellaan erityisesti vammaisia ja vanhuksia, mutta tyypillisesti inklusiivisten palveluiden avulla saavutettu käytettävyysetu hyödyttää myös paljon laajempaa käyttäjäkuntaa – usein kaikkia palvelun käyttäjiä.
Kun kaikki mahdolliset asiat huomioidaan ja tiedostetaan jo suunnitteluvaiheessa, voidaan aidosti puhua inklusiivisuudesta. Voidaan siis jopa sanoa, että inklusiivisuus on ajattelutapa. Vastaavia ja lähes samaa tarkoittavia suunnitteluun liittyviä termejä ja käsitteitä ovat Universal Design ja Design For All, jota myös me Avaavassa käytämme. Avaava on myös inklusiivisuutta edistävän EIDD Design for All Europe -jäsen.
Termeissä on kyse käytännössä samasta asiasta. Tärkeää on muistaa, että käytetään mitä tahansa inklusiivisuuteen viittaavaa termiä, ajatus on yhteinen: monimuotoisuuden huomioiminen.
Avaava inklusiivisuuden asialla
Avaava on ollut perustamisestaan lähtien inklusiivinen konsultointi- ja suunnittelutoimisto. Sen missiona on edistää kokonaisvaltaista, inklusiivista ajattelua, joka parantaa saavutettavuutta ja esteettömyyttä kaikessa suunnittelussa ja totutuksessa. Inklusiivisuuden lopputulemana on tyytyväinen käyttäjäkokemus kaikissa mahdollisissa ympäristöissä.
Inklusiivisuus, myös teille?
Tarvitsetko apua esteettömyys- tai saavutettavuusasioissa? Onko inklusiivisuus jo osa tulevaisuuden suunitelmianne, mutta tarvisette käytännön apua ja neuvoja? Avaava on sinua varten! Kuuntelemme haasteesi ja otamme asiasi vakasti. Soita tai meilaa, ja jutellaan lisää: